Friday, October 17, 2014

Molto bene! Matkalla Italiassa

Sain unelmieni matkan, eli reissun Italiaan järjesteltyä aavistuksen vastahakoisen J:n kanssa. Näinpä teimme kolmen päivän (lue, kahden päivän) reissun Firenzeen. Lennot suoraan Firenzeen olisivat tulleet kalliiksi, joten lensimme ensin Roomaan, ja Roomasta jatkoimme junalla. Kätevää ja helppoa, suosittelen kyllä lämpimästi tätä vaihtoehtoa. Junatkin tuntuvat mukavan kotoisille, onhan VR:n Pendolino ja InterCity italialaista tekoa.



Italiassa puhutaan suomalaisella mittapuulla sujuvaa englantia, eli emme jääneet kertaakaan pulaan vajaavaisen kielitaitomme takia. Auttavat fraasit kuten miscusi ja grazie on toki hyvä opetella. Mekin löysimme tiemme Pisasta juna-asemalle ja takaisin Firenzeen lähinnä sanoin "miscusi, treno stazione? English?". On ne paikalliset siinä varmaan taas huokaillut, että aina näitä turisteja...

Firenzessähän pärjää kävellen, meidän hotelli oli historiallisesta keskustasta noin kilometrin päässä, ja hyvin pystyi kävelemään joka paikkaan Arnojoen molemmin puolin. Ensimmäinen päivä menikin sitten kävellessä, meillä J:n kanssa kun on erilainen tyyli matkustaa. Minä olisin halunnut istua Duomon kupeeseen gelattoa vetämään koko päiväksi, kun taas J juoksi kuin riivattu orava karttasovelluksen kanssa, että ei me keritä kaikkialle mitenkään paitsi jos ollaan yhdessä paikassa 13 minuuttia 35 sekunttia. Koska J on minulle hyvin hyvin rakas, juoksin sitten mukana. Koska emme syöneet käytännössä koko päivänä mitään (ITALIASSA!), heittäydyin helvetin vaikeaksi illalla.
Lopulta saimme ruokaa napaan puoli kymmeneltä illalla. Kyllä se J oppii, ettei minua voi juoksuttaa ruuatta koko päivää, ei edes (etenkään?) Italiassa.

Gelatoa, kiitos!

Tää loma näytti vähän tältä...
 Anna sitä ruokaa helvetti!



 Eli Firenzeä ristiin rastiin koko sunnuntai. Sitten tulikin maanantai-aamun järkytys: kaikki paikat on kiinni. Museot on kiinni, kirkot on kiinni, galleriat on kiinni. Kiinni, kiinni, kiinni. Jos oltaisiin tämä tiedetty, niin oltaisiin suunniteltu päivät vähän erilailla, ja kierretty museot sunnuntaina ja muut paikat maanantaina. No, ei hätää! Hotellin prosyyrissä osattiin mainostaa päivämatkoja Toscanaan. Andiamo! Bussilla karautettiin ensin Sienaan, sieltä luomutilalle San Gimignanoon ja viimeiseksi Pisaan.





Luomutilalla meille syötettiin ja juotettiin tilan tuotteita. Viinitilan lisäksi siellä kasvatettiin lihakarjaa (en osaa sanoa miten luomua se kiinnisitominen nyt sitten karjalle on). Näin absolutistille viininmaistelu ei ehkä ollut mieluisinta puuhaa, mutta normaalille kulinaristille reissu oli varmasti antoisa.


Olimme todennäköisesti tällä päiväreissulla nuorimmat ihmiset, mutta ryhmä ei varsinaisesti tehnyt ryhmänä juurikaan muuta kuin söi ja kävi parilla kävelykierroksella, muuten meidät tiputettiin paikkaa A ja jätettiin omillemme kunnes oli aika siirtyä seuraavaan paikkaan. Pisassa kaikki meni sitten päin helvettiä, kun tornia ihastellessamme J:n  puhelin tippui taskusta. Emme tietenkään tätä ajoissa huomanneet vaan vasta, kun oli aika nousta bussiin ja lähteä kotiin.

Ei siinä auttanut muu kuin hyvästellä ihana linja-auto ja suunnata takaisin Ihmeiden aukiolle kaltevan tornin kupeeseen. Puhelin onneksi löytyi vartijoiden toimistosta. Kiitos, ja ei muuta kun etsimään tietä treno stazionelle. Paikallinen rouva auttoi meidät sitten oikeaan suuntaan, junaliput taisivat olla n. 12 euroa per naama ja Firenzessä olimme vaille puolen yön. Onnistunut seikkailu siis!



Hotellista en muuten älynnyt ikinä ottaa kunnollista kuvaa, mutta viihdyimme San Gallo Palacessa. Suosittelen ehdottomasti, ainut miinus on hotellin sänkyjen kovuus. Henkilökunta on äärimmäisen ystävällistä ja palvelualtista (meiltä mm. meni amme tukkoon heti ekana iltana ja se korjattiin hetisillään), aamiainen on hyvä ja kattava ja kahvi on niin hyvää, että tämä suomalainen kitkerä pirtu joutaisi viemäriin. Otettiin aamujunalle taksi, joka kustansi alta kympin. Sekin kannatti, ehdimme syödä aamuapalaa ennen kotimatkaa.

Loppukokoamaksi kuitenkin huomautan, että Firenze on turistikaupunki. Italialaisia ei kaupungissa näy kuin varhain aamulla!

10/10, suosittelen lämpimästi.
Linkitykset eivät ole maksettuja mainoksia (olisivatkin!) vaan ihan teitä muita ajatellen laitettuja.
Meille muille samansukupuolisille pariskunnilla vielä erityismaininta, että Firenze ja Toscana ovat homomyönteisiä matkakohteita Italian katolilaisuudesta huolimatta. Meillä ei ollut mitään ongelmia koko reissun aikana.

Saturday, October 11, 2014

Mitäs meille

Blogi on saanut elellä omaa hiljaisuuttaan sillä aikaa, kun elämässä tapahtuu. J oli taas Suomessa valmistumisensa jälkeen, ja sinä aikana ehdimme muun muassa juhlia 10-vuotispäiväämme Italiassa. Mikäli jotakuta matkapostaus kiinnostaa, niin saatan sellaisenkin väsäillä. Eihän se nimittäin ihan putkeen mennyt, mutta olihan se mukavan jännittävä yhteinen reissu. Olimme Firenzessä ja kävimme päiväreissulla Toscanassa.

Reissun jälkeen visiitin viimeisellä viikolla satoi eräänä yönä täällä pohjoisessa lunta. Sinä valkoisena aamuna, syyskuun 22. päivä menimme virallisesti kihloihin. Kihloista nyt oli puhuttu jo pitkään, häistä myös. Kyllä kymmenen vuoden jälkeen voi uskaltaa sanoa koeajaneensa jo tarpeeksi. Häitä meillä ei vielä ole näköpiirissä sen tarkemmin, sillä horisontissa on isoja muutoksia jo muutoinkin. Viisumihakemus Yhdysvaltoihin on minulle vetämässä. Näillä näkymin muutto rapakon toiselle puolen on keväällä 2015. Tästä tulette kuulemaan enemmänkin, sillä blogin pääfokus muuttunee, ellei peräti vaihdu koko blogi.

Semmosta siis meille kuuluu. 

Wednesday, June 25, 2014

Terveisiä lakivaliokuntaan

Ihmisten elämänpoluilla on varmasti kiva käydä kylvämässä tuhoa, kiitos tästäkin hylkäävästä päätöksestä.
Onneksi olen muuttamassa Kaliforniaan.

Oheisessa kuvassa suunnittelen heteroliittojen lopullista romuttamista ja yhteiskunnan moraalista rapauttamista tyttöystäväni kanssa. Ai niin, ja hän on vieläpä mamu. Onneksi suunnitelmamme ei kuitenkaan tule onnistumaan, sillä Suomen valtion erinomainen eriarvoistamiskäytäntö estää meitä avioitumasta, jolloin yhteiskunnan puhdas moraali säilyy tahraamattomana ja puhtaana kuin vasta satanut pienhiukkaspitoinen puuterilumi.


Tässä kuvassa olemme päätökseen harvinaisen tyytyväisiä.

Monday, June 23, 2014

Kaapista päivää.

Koska olen auttamattoman huono lifestyle-blogaaja, kun minulta tuo elämäntyyli on muutenkin vähän arjessa suttuuntunut, niin ajattelin sitten kirjoittaa hieman henkilökohtaisemmasta aiheesta kuin mitä söin aamulla. Haluaisin avata puheenvuoron kaapista.

Jos et jaksa lukea pitkäntympeää homonovellia, niin carry on vaan jonnekki muualle lukemaan aamupuuroista ja uusista burberryguccimichaelkors-juoksukengistä. Nih.

varmuuden vuoksi kuitenkin kuva aamukahvista.

Minulla on nääs ollut kaappi, joka oli aluksi aika iso, sitten aika pieni, ja lopulta sen ovi ei mennyt enää kiinni.

Aluksi kaappi oli niin iso, etten itsekkään tajunnut olevani oikeastaan valtavassa kaapissa. En ole aivan varma milloin tarkkaanottaen menin sisälle kaappiin, sillä oletan aloittaneeni elämäni kaapin ulkopuolella. Eräänä päivänä olin kuitenkin kaapissa, joka oli niin suuri, etten ymmärtänyt sitä kaapiksi lainkaan. Kaappi oli oikeastaan niin suuri, etten tajunnut sitä rajalliseksi tilaksi pitkään aikaan.

Sitten tajusin eläväni kaapissa. Eikä kukaan voi elää kaapissa. Mutta kaapin ulkopuolella kävi kova melske ja poru, kaapista ei kuulemma kannattaisi tulla pois lainkaan, vaan kaappiin olisi syytä painua entistä syvemmälle. Kaappi on turvallinen; jos on siellä ihan hiljaa, muut eivät välttämättä edes huomaa, että olet tosiaankin kaapissa. Valitettavasti hiljaa kaapissa oleminen ei ole erityisen palkitsevaa. Tila muuttuu erityisen ahtaaksi, mikäli kaappiin ottaa itselleen seuraksi toisen ihmisen, jonka myös on oltava ihan hiljaa.

Niinpä kaapin ovi piti aukaista. Olin tuolloin 21-vuotias.

Kaapin ovi oli auki, mutta olin itse vielä siellä. Kaapin ulkopuolella oli edelleen melskettä, joten kaapin ovelta piti puhutella ihmisiä vaivihkaan ja yksitellen, ettei herättäisi liikaa huomiota. Kun kukaan ei ottanut asiakseen kritisoida kaapin sisältöä, uskaltauduin ulos kaapista. Ovi ei tosin enää sen jälkeen mennyt kiinni, en ole varma onko sarana hapertunut vuosien saatossa vai mistä kiikastaa. Ei se oikeastaan haittaa, sillä viihdyn kaapin ulkopuolella huomattavasti paremmin kuin sen sisäpuolella.

Nykyään käyn kaapissa aika harvoin, useinmiten vahingossa, joskus olosuhteiden pakosta.
Kaapin ulkopuolella käy edelleen melske, mutta kieltäytymällä palaamasta kaappiin käyn hiljaista vastarintaa meteliä vastaan. Ihmiset eivät kuulu kaappiin.

Saturday, June 21, 2014

Kuvakaappaus








Juhlista on toki aikaa pari kuukautta, mutta voihan sitä raportoida näin jälkikäteen. Joskus tuo kuoharipullokuva naurattaa; en itse juo alkoholia lähes lainkaan. Saatan kohteliaisuussyistä juoda lasillisen tai ainakin maistaa, mutta humalahakuinen juominen nyt vaan ei kuulu sivistyneisiin ja hienostuneisiin tapoihini (toisin kuin esimerkiksi popkornin ahtaminen kourallinen kerallaan, joka on asiallisen fiiniä). Niinpä tämmönen useamman pullon kavalkaadi onkin jotenkin hulvattoman nurinkurinen.

Onneksi oli ihanat tytöt juomassa minun(kin) puolesta. Kyllähän sitä neljännesvuosisataa pitää sofistikoituneilla kuplajuomilla vähän juhlistaa.

On kyllä vähän outoa olla 25-vuotias, gradua vaille valmis maisteri, työssäkäyvä autonomistaja, koiran huoltaja ja Yhdysvaltoihin viisumiprosessin aloittanut. Todella outoa.

Thursday, June 5, 2014

Conssit

Olen nyt aidosti aito teini (täytettyäni 25 vee, kivat juhlat oli muuten, en vaan vaivautunut niistä kirjoittamaan.), sillä bongasin kirpparilta näpsäkuntoiset ja oikean kokoiset converse-tennarit. Olen pitkään vastustanut ajatusta täysihintaisista consseista, ja kallistunut harvemmin katukuvassa vipeltävien vanssien sekä leviksen tennareiden suuntaan (puhumattakaan Dieselin korkeavartisesta tennarista). Onneksi en ollut niihinkään ehtinyt harvoja ropojani laittaa; kiitos nuukuuden jumalat!


 vetäis sutkin vakavaks tommonen naama
 kaikki oikeet teinit ottaa peilikuvia keittiössä

Asuun (haha, varsinainen asu, vedin kuteet niskaan ekaa kertaa kello 19.45 koska päivällä oli liian kuuma) kuuluu persiasta ratkenneet Nudiet. Ostin tänään eurolla kirpparilta pitsipaitahärpätyksen, jonka ajattelin kylmänviileästi (eli siis coolisti, iha himmeetä) leikellä ja käyttää paikkana. Jos lopputulos on auttamatta törkeämpi kuin vilkkuva pakara, niin hävittynä on onneksi vain aikaa ja euro.

Jotta noin.

Friday, April 18, 2014

Mitä ne sellaset asukuvat on?






Miksi minä semmosia ottasin, kun detaljikuvat on paljon kivempia ottaa. Etenkin kun niihin ei tarvita edes kamerajalustaa, eikä tarvitse meikata tai laittaa tukkaa eikä tuskailla kun vaatteet näyttää ihan roskalta kun ne pukee tähän ladonseinään. Hahaa! Minulla on hauskaa, se riittää.

Tykkään joidenkin hintalappujen typografiasta. Yritin joskus opetella typologiaa. No eihän siitä mitään tullut.

toppi BikBok / Paita Lindex / mekko JC

Thursday, April 17, 2014

Graffiti


Tänään kävin pööpöilemässä kuvahaasteen takia tuossa läheisen lämpölaitoksen(?) nurkilla. Olen aina diggaillut siihen tuhrittujen graffitien värivalintoja. Hermostuttaa ihan tajuttomasti, jos vanha rakennus tuhritaan rumiin tägeihin, mutta nämä oikeastaan vain ilahduttavan ruman rotiskon kyljessä. Pitäisi melkein laittaa kuvat näistä ja rumista tageista vierekkäin, että "töhrikää näin, ei näin."



 Ihan kuin ois ajatuskuplaa muodostumassa. Minulta puuttuu kolmijalka. Tämä kuva on otettu tasapainottamalla kamera roskaämpärin päällä (ämpäri luonnollisesti siis katollaan) ja käpy tukemassa linssiä ettei tulisi kuvaa pelkästä tantereesta. Pitäisi ehkä epäköyhäillä ja ostaa se 15 euron kolmijalka...

Taitaa ollakkin ajatus kolmijalan ostosta siellä kehkeytymässä. Tai ehkä mietityttää viisumiasiat. Saattaa se toisaalta olla visualistin hommatkin, jotka laittaa ajattelemaan. On myös mahdollista, että ajatus gradun aloittamisesta siellä on materialisoitumassa astraalitasolla.

Tai saattaa olla, että se on tuuletusventtiilin kotelohässäkkä.



Monday, April 14, 2014

Sitruunamarenkipiiras


Tehtiin tuossa siskon kanssa jotain ihan uutta meille, eli marenkipiirakkaa. Ohjetta jouduttiin vähän modifioimaan, sillä alkuperäisellä ei tullut lasta eikä puolta lausetta, mutta pienillä muutoksilla saatiin näyttävän näköinen piiras, joka on todella helppo ja verrattain nopea valmistaa. Siispä asiaan:

Sitruunamarenkipiirakka

Pohja:
1dl Sokeria
125g Voita/margariinia
1 Kananmuna
2,5dl Vehnäjauhoa
1tl Leivinjauhetta
2tl Vaniljasokeria

Täyte:
5dl Maitoa
1dl Maissijauhoa
1dl Sokeria
1 Ison sitruunan kuori ja mehu
4 Munan keltuaista

Marenki:
4 Munan valkuaista
7rkl Sokeria


1. Vatkaa sokeri, muna ja voi kuohkeaksi, sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Möyhi murotaikinaksi.
2. Voitele ja leivitä n. 26cm vuoka, jos käytät silikonivuokaa niin ei toinna voidella. Painele taikina vuokaan reunoja myöten. Paista uunin alatasolla 200 asteessa 10-15min.
3. Sekoita maissijauhot ja sokeri kylmään maitoon. Kiehauta liedellä. Lisää keltuaiset ja sitruunan kuori ja mehu. Kiisselistä tulee todella juoksevaa, vaan ällös pelkää!
4. Kaada sen verran kiisseliä kun mahtuu piirakkapohjan päälle. Meiltä jäi melkein puolet yli, kun piirakan laidat jäivät mataliksi...
5. Vatkaa sokeri ja valkuaiset marengiksi. Marenki on valmista, kun se ei tipu kulhosta vaikka käännät sen ylösalaisin. Pursota tai muutoin lätki marenki kiisselin päälle.
6. Laita piirakka takaisin uuniin n. 10-13 minuutiksi. Marenki palaa herkästi, joten suosittelen vahtimaan uunia. Marenki on valmista, kun se saa vähän väriä pintaan.

Anna piirakan jäähtyä ennen leikkaamista!
Enjoy.

Sunday, March 23, 2014

Tuote(n)osto

Pitkällisen radiohiljaisuuden taittaa kevään saapuminen tavallista aikaisemmin ja se fakta, että olen löytänyt suomalaisilta kosmetiikkamarkkinoilta jotain aivan käsittämätöntä ja ihmeellistä.
Nimittäin BB-voiteen, joka ei ole keltainen, eikä oranssi, eikä harmaata luirua täynnä jotain kultahippuja (heleyttävä, synonyymi "me työnnettiin tää täyteen askartelukimalletta").


GOSHilta on tullut uusi BB-voide, en tiedä milloin se on lanseerattu, mutta se on kerrankin kalmanvaaleaa eikä oranssia! Ihanaa! Aiemmin ostama Lumenen CC-voide lähti samointien jäähylle. Voiteen koostumus oli mielestäni myös miellyttävän tuntuinen. Se on paksua, jossain määrin peittävää, muttei tunkkaisen tuntuista. Todellakin hintansa väärti, vaikka puteli onkin auttamattoman pieni jos voidetta käyttää koko pärställe. Itsehän lätkin vain silmänympäryksen villiä kukerrusta hillitsemään.

Vieressä koreilee sitten Kanebon Sensai 38C-ripsiväri. Tämä tarttui alesta mukaan, olen aiemmin käyttänyt saman sarjan taivuttavaa ripsaria, josta tykkäsin hurjasti. Ei tarvitse paljon pesuaineilla hinkata, kun suurin osa tökötistä irtoaa pelkällä vedellä. Ihan yhtä ihastunut en ole tähän "perusripsariin" ollut, koostumus on juoksevampi ja omiin tönkkösuoriin ripsiini taivuttava soveltuu paremmin. Tosin tämän ripsarin mukana tuli näppärä ohjelappunen, jossa huomautettiin, että kuumalla vedellä pestäessä ripsari voi kovettua, eikä näinollen irtoakaan ripsistä. HUPSIS! No ilmankos mukana on lähtenyt niin paljon ripsiä. Itse kun pesen naamataulun yleensä tulikuumalla vedellä syystä "öö bakteerit varmaa kuolee".


Mainittakoon taas nykymaailman piilomainonnasta tietoisina, että molemmat tuotteet olen itse omilla pennosilla ostanut ja hyväksi todennut. Mielipidettäni ei ole ilmaisnäytteillä tai myyntipuheilla vääristelty. Itseäni superkalpeana aina nyppii, jos tuotearvostelut eivät ole totuudenmukaisia ja käyn into piukeana ostamassa jotain oranssia tököttiä, kun se on mukamas "todettu hyväksi vaalealle iholle" tai muuta epärehellistä soopaa.

On mahdollista, että blogin sisältö tulee lähiaikoina muuttumaan, on mahdollista, että blogi poistuu kokonaan tai sen tämänhetkinen sisältö poistuu osittain tai kokonaan. Tai voi myöskin käydä niin, ettei tapahdukaan mitään! Siinäpä jännitystä!