Tuesday, February 21, 2012

Tee itse kimallekengät

Teki mieli lisätä kimallusta elämään, joten päätin tuunata vanhat ja luokattoman kehnoon kuntoon päässet H&M balleriinat.

 Tarvikkeet:
-Mitkä hyvänsä kangaskengät (omani tekonahkaa)
-Mod Podge Fabric-liimalakkaa
-Kimalletta mielinmäärin ja oman maun mukaan
-Astia joka saa mennä pilalle
-Sivellin


 Mod Podgea ei mene tähän projektiin kovinkaan paljoa, yhden lähteen mukaan n. 2 unssia. Itse mittailin vain arviolta. Sekoita kimalteet mod podgen kanssa sekaisin. Suosittelen käyttämään PALJON kimalletta, itse sain lisätä jokaisella levityskerralla lisää.

 Kenkä on hyvä pyyhkiä puhtaaksi ja kuivaksi ennenkuin aloittaa.
Kenkää joutuu pitämään pitkälti sisäpuolelta kiinni, muuten jokapaikka on kimalleliimalakassa. Ei kannata säikähtää, liimalakka on aluksi maitoisen väristä ja näyttää siltä, ettei kenkään tulee yhtään kimalletta. Ensimmäinen kerros etenkin näyttää epäilyttävän kamalalta.

Liiman pitää antaa kerrosten välillä kuivia n. 25-30 minuttia.
Omiini meni loppujen lopuksi 5 kerrosta.

Jos liimaa menee sinne, minne sitä ei haluta. (kuten pohja tai vastaavaa) sen voi pyyhkiä pois lämpimään veteen kastetulla pumpulipuikolla.

 Koska itse olin laiska, kengistä tuli hieman suttuiset. Kimalletta kun meni pohjaan ja reunaan ja lattiaan ja koiraan ja käteen ja hiuksiin... Pohjat ja muut voi tietysti myös suojata maalarinteipillä.



Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Kevättä odotellessa!

Sunday, January 22, 2012

Lupaus

Minä, Nina Hirvonen, täten julkisesti lupaan, että kesän loppuun mennessä juoksen yhtäjaksoisesti 1500 metriä.
Aikarajaa ei ole, mutta juoksu ei saa matkan aikana katketa, eli kävellä ei saa. Hölkkääminen voidaan hyväksyä.

Mikäli tästä lupauksestani lipsun, enkä kesän loppupuolella kykene lupaustani täyttämään, lupaan ilmoittaa julkisesti häpeällisestä alisuoriutumisestani ja myöntää, että olen laiska sohvaperuna.

Saturday, December 31, 2011

Kiitos kaunis kaikista joululahjoista, tulivat tarpeeseen tai villiin mielihaluun!
Hauskaa vuotta 2012, blogin virallinen kanta on, ettei maailma lopu vielä tänä vuonna.

Friday, November 4, 2011

J * ulupukki

Onko liian aikaista tehdä listaa? Ikinä ei ole liian aikaista tehdä joululahjalistaa!
Pyydän hartaasti, että sukulaiset hillitsevät itsensä (etenkin sinä, äiti!) eivätkä osta tilpehööriä! Ei tilpehööriä!
Lista kasvanee Joulua kohti...




1. Mm. Anttilasta saa Annon FairTrade lakanoita. Näistä lemppari on Oksat, tykkään myös Marjoista.

2. Vohvelirauta on kiva turhake. Kallis, kimppalahja?

3. Silitysrauta on, mutta silittäminen ei onnistu ilman lautaa... Kauniimpikin lauta käy.


4. Väitin, ettei tarvitse tilpehööriä, mutta jos satutte käymään Helsingissä niin Indiskasta löytyy kivoja kynttiläkippoja, laseja jne jne. Myöskin ne muumimukit on aina kiva lahja.


5. Lapaset ovat minulta kokonaan rikkoutuneet/hävinneet! Apua! Halvasta & Mauttomasta (H&M) löytyy ylläolevat superällösöpöstykset. Neuloakin toki saa jos syyhyttää päästä puikkoihin!

6. Mikäli nurkista tai kirpparilta löytyy halvalla KAPEASTA LANGASTA tehtyjä pitsiliinoja (pieniä tai keskikokoisia), niin niistäkin tykkään. Suunnitteilla on askarteluprojekti, johon ympyränmuotoiset sopivat kenties paremmin.

 7. Zumba- tai tanssilenkkarit. Olen huomannut zumbatunnilla, että perustennarit eivät ole hyvät kengät harrastaa liikuntaa jossa hypitään, tömistellään ja pivotaan. Selkä ja jalkapohjat on armottoman kipeät Zumbatunnin jälkeen. Nämäkin on sitten kalliit, kimppalahja!

8. Zumba 10-kerran kausiliput 55€, rahaa otetaan myös huomattavasti pienemmissä erissä vastaan, en tietenkään oleta kenenkään antavan viittäkymppiä. :)

9.  Meikkejä voi toki antaa. Välttäkää kuitenkin luomiväreissä kaikkea punaiseen taittavaa, näytän piestyltä punasävyisissä luomiväreissä. Vihreät toimivat. Muutoin ei värivaatimuksia-- metsästäkää laatumeikkejä alekoreista. Välttäkää halpavaateliikkeiden meikkejä.


Monday, October 3, 2011

S * ksy




Koulun penkki ja pulpetti ovat jälleen kutsuneet luokseen.
Koitan nauttia syksyn väreistä, vaikka inhoankin syksyä.
Olen kuitenkin jo sopeutunut. Keltainen, oranssi ja punainen ovat kivoja värejä.

Saturday, July 30, 2011

Friday, July 8, 2011

K * s ä





Kyllä kelpaa.