Saturday, October 11, 2014

Mitäs meille

Blogi on saanut elellä omaa hiljaisuuttaan sillä aikaa, kun elämässä tapahtuu. J oli taas Suomessa valmistumisensa jälkeen, ja sinä aikana ehdimme muun muassa juhlia 10-vuotispäiväämme Italiassa. Mikäli jotakuta matkapostaus kiinnostaa, niin saatan sellaisenkin väsäillä. Eihän se nimittäin ihan putkeen mennyt, mutta olihan se mukavan jännittävä yhteinen reissu. Olimme Firenzessä ja kävimme päiväreissulla Toscanassa.

Reissun jälkeen visiitin viimeisellä viikolla satoi eräänä yönä täällä pohjoisessa lunta. Sinä valkoisena aamuna, syyskuun 22. päivä menimme virallisesti kihloihin. Kihloista nyt oli puhuttu jo pitkään, häistä myös. Kyllä kymmenen vuoden jälkeen voi uskaltaa sanoa koeajaneensa jo tarpeeksi. Häitä meillä ei vielä ole näköpiirissä sen tarkemmin, sillä horisontissa on isoja muutoksia jo muutoinkin. Viisumihakemus Yhdysvaltoihin on minulle vetämässä. Näillä näkymin muutto rapakon toiselle puolen on keväällä 2015. Tästä tulette kuulemaan enemmänkin, sillä blogin pääfokus muuttunee, ellei peräti vaihdu koko blogi.

Semmosta siis meille kuuluu. 

2 comments: