Monday, March 4, 2013

Nainen ratissa

Niin, aloitin autokoulun. Varoitin myös muita tielläliikkujia. Selvästikään en turhaan.



Aloitetaan nyt myöntämällä, että autolla ajaminen pelottaa ihan törkeästi. En hahmota rautaratsun kokoa, joten olen jatkuvasti liian lähellä ohitettavia autoja, pylväitä, penkkoja, seniorikansalaisia ja lastenrattaita. Näinollen olen myös jokaisen ajotunnin alussa (ja aikana) todella hermostunut ja jännittynyt, yleensä en muista hengittää (ihmettelinkin miksi maantiellä pyörryttää. Pyörryttäähän se jos ei pariin minuuttiin hengitä sisään eikä ulos...).

Yleensä ajo-opettajani huomaa, että jännitän, ja kysäisee ystävällisesti, että meinaako hermostuttaa. Sitten yleensä käydään tekemässä jotain helppoja juttuja, tai opettaja neuvoo riittävän ajoissa, mitä tulee tapahtumaan ja miten minun on syytä toimia.

Nyt olikin vuorossa ensimmäinen "itsenäinen" ajokerta, eli opettajan tehtävä on lähinnä sanoa, että seuraavasta vasempaa, kadun päästä oikeaan, nyt kutostielle ja niin edelleen. Harmi vaan, kun opettajaksi sattui eri mies kun yleensä. Eikä sekään riittänyt, takapenkille heittäytyi käsittääkseni autokoulun omistaja (varmaan ajo-opea tarkkailemaan?).

Tunnin lopputulemana olin yrittänyt epähuomiossa ajaa päin punaisia, roikuin linja-auton takapuskurissa, meinasin kiilata kaistanvaihdossa, meinasin ajaa kolarin kiertoliittymässä ja olin vähällä viedä parkkeeratusta autosta peilit mennessäni. Ja käsi sydämellä voin tunnustaa, että tirautin yhden pienen häpeän kyyneleen tunnin päätyttyä, sillä olin itseeni niin järkyttävän pettynyt.


Kolme ajotuntia ennen inssiä. Jip-pii.

No comments:

Post a Comment