Terveisin itsekritiikki

Kirjoitin tuossa taannoin muka-oivaltavan tekstin kaapin kokemuksesta ja omasta kaappimatkastani lapsuudesta siihen kuulaaseen päivään, jona päätin avata identiteettini lähipiirilleni ja siitä eteenpäin avoimesti myös muille. En kuitenkaan julkaissut tuota muka-oivaltavaa tekstinräpellystä, sillä itsekriittisyyteni nousi pintaan.

1. Teksti ei ole erityisen sujuvaa, ja muka-oivaltavuus ei anna sijaa todelliselle oivaltavuudelle. Teksti esittää näppärää, mutta on kömpelö kuin vastasyntynyt kolmijalkainen hirvenvasa miinakentällä.
2. Aihepiiri ei kiinnostane erityisesti ketään; ei-kaapitetut lukijani kokevat sen vieraannuttavaksi, joku homovastainen nupopää hermostuu, ei-heterot lukijani(onko heitä?) ovat lukeneet ja läpikäyneet lukemattomia kaappikertomuksia. Minulla ei ole aiheeseen lisättävää.
3. Tarina on turhankin henkilökohtainen.
4. Teksti on mustavalkoistavaa, profiloidun kättelyssä "vain homoksi" moniulotteisen persoonallisuuteni sijaan. Ninan korvaa "joku rekkalesbo".
5. Aihe on turhan raskas "hömppäblogiin", jonka tarkoitus on pintaliihottaa jossain elämän todellisten realiteettien yläpuolella vaaleanpunaisessa utopiapilvessä.
6. No en vaan yksinkertaisesti osaa kirjoittaa.

Kuitenkin uteliaisuus kysyy;
Mitä tapahtuu jos julkaiset muka-oivaltavan homotekstisi?

Todennäköinen vastaus on, ettei mitään, sanoo järki.
Vierailijatilastot osoittavat, että valtaosa vierailijoista päätyvät blogiin hakusanalla "pyllytreeni".

Hiusten freesausta

Pitihän ne hiukset käydä laittamassa pitkästä aikaa kuosiin, tosin tällä kertaa tyydyttiin vain leikkaamaan, kun opiskelijabudjetti ei antanut isompaa remonttia myöten. Juurikasvun liukuväri on siis ihan luontoäidin käsialaa...

Asialla jälleen Sanna-Kaisa ML Salongista, kiitoksia taas kerran kattavasta puheterapiesta (hahaa, hiusalan ammattilaiset ei pääse ees karkuun ja voin puhua pääni puhki!) ja eritoten freesimmästä mopista. Nyt kun tuon värin vielä laittaisi kuntoon. Ja ryhdillekkin tietysti voisi ajatella tekevänsä jotain.

No ei se juurikasvun kiehtova kolmivärisyys onneksi näissä kuvissa näy. Huh!

Lunta tulvillaan

Aika kaivaa varmaan ne tumput ja rukkaset esiin, lunta tupaan ja jäätä porstuaan vai mitenkä sitä sanotaan?

Se päivä

Nyt se on sitten todella tullut. Se päivä, jona annan tyystin periksi sosiaaliselle ahdistuneisuudelle ja jään kotiin napottamaan sen sijaan, että riemusta kiljuen hyppäisin junaan ja karistelisin Joensuun loskat kengänpohjistani Helsingin kivikatujen kiiltäen aivokopassa.

Minä ja sosiaalisten tilanteiden mörköni?

Tänään en nouse junaan, vaikka oli erinomainen syy.
Hiljan tein Tahdon 2013-kampanjalle englanninkielisiä käännöksiä, kantaen näin korteni yhteisen hyvän kekoon pro bono. Tästä jaloudesta minua muistettiin kutsulla vain kutsuvieraille tarkoitettuun osuuteen 18.10. (eli tänään) vietettävissä kampanjan lopettajaisjuhlissa. Olin erityisen otettu ja hyvin kiitollinen tästä tilaisuudesta, sillä en todellakaan odottanut minkäänlaista vastahyödykettä tekemälleni työlle.

Tänään kello 15.17 lähtee viimeinen riittävän aikainen juna Helsinkiin.
Enkä istu siinä. En siis olekkaan menossa.
Miksi ihmeessä en ole menossa?

Kutsun saamisesta asti olen pyöritellyt skenaarioita pienessä mielessäni. Entä jos ei olekkaan hauskaa, entä jos en löydä perille, entä jos juna suistuu raiteiltaan ja kuolen, no lähinnä entä jos reissu ei olekkaan rahan ja vaivan väärti vaan silkkaa ajan ja rahan hukkaa? Toisaalta kadunko kuolinvuoteelleni asti, etten mene. Entä jos kadunkin. Haluaisin oikeastaan viettää koti-iltaa, en matkustaa edestakaisin 9 tuntia. Voinko väittää olevani kipeänä. En ole oikeasti kipeänä. Olen kaikille sanonut meneväni, nyt en haluakkaan mennä. Huomenna saan kertoa kyselijöille, etten mennytkään. "Mikset mennyt?"

En tykkää lyödä leimoja kenenkään otsaan, ehkä vähiten omaani. En halua sanoa, että kärsisin sosiaalisesta pelosta tai yleisestä ahdistuneisuushäiriöstä, sillä en usko sen olevan erityisen totta. Olen introvertti, viihdyn kotona ja eritoten kotona yksin. Tätä saa tietysti aina selitellä, "kuka muka viihtyy kotona ja yksin", no minä.
Minä viihdyn kaikkein parhaiten. Jouduin aika pitkään painimaan sen kanssa, onko "ei huvita" riittävän hyvä syy jäädä kotiin, vai pitääkö esimerkiksi jalan mennä poikki. Lopulta totesin, että "en halua" on yhtä legitiimi syy kuin "en pysty".

Onnittelut kuitenkin Tahdon 2013-kampanjalle, kiitos valtavasta työstä ja panostuksesta itse kullekkin valokeiloissa ja kulisseissa hääräilleelle. Tahdon voimalla kohti tasa-arvoisempaa Suomea myös kotoa käsin!

Syyspiraatio

Joskus nämä otsikot saavat minut kyseenalaistamaan kielitieteen opintoni...
Koska hervoton syystuuli vei kaikki syksyn ruskalehdet mennessään ja puut ovat jotenkin nolostuttavan alastomia, tunnelmoin syksyä (lue: vihaan syksyä) aiemmin näppäämien kuvien kautta ja olen helkutin tyytyväinen parinkympin Biancon syysnilkkureihini. Juu juu nyt pitäisi olla sitä korutonta mustaa jätkäsaapasta ja vaalea beige ja niitit on so last week. Kiinnostaa eli ei. Tykkään vaaleasta beigestä ja niiteistä eikä kukaan voi (todennäköisesti ei myöskään erityisesti halua) minua estää.

memo itselle:
opettele kuvakokonaisuuksien sommittelua

Koruteline

Huoneestani vapautui seinätilaa suuren tilanjakajan siirryttyä vehreämille laidunmaille, joten oli mitä loistavin aika toteuttaa puoli-ilmainen tee-se-itse projekti. Koruni ovat jo pitkään roikkuneet/olleet mytyssä/lojuneet hukkateillä siellä täällä pitkin asuntoa. Nyt ajattelin pinspiroituneena (termi omani) askarrella jonkin ratkaisun tähän ongelmaan.

Tarvikkeet:
Oksanrohjo
Lankaa/siimaa
Seinäkoukku (mm Clas Ohlson 3,99)
Sakset
Reipasta minä-ite!-asennetta
 Korut vapaaehtoiset.

Koukku seinään, lanka oksaan, oksa seinään. Valmis!

Niin lagaa kuin petaa

Jetlagista toipuminen vie minulta yleensä lähemmäs kaksi viikkoa. Ensisijaisesti kärsin fyysisistä oireista; vatsa on sekaisin, pää on sekaisin, huimaa, särkee, heikottaa. Toissijaisesti kärsin 'koti-ikävästä'.

Koskapa olen jetlagaillut huolellisesti sitten paluuni Suomeen on blogi saanut maata täydessä sielunrauhassa.
Sielunrauha jatkunee vielä hetken, sillä tällä hetkellä elämään mahtuu vain verrattain epäkiitollisia kirjoitusaiheita: Gradua, töitä, markkinoinnin perusopintoja, tenttejä, töitä, gradua, ahdistusta, gradua ja ripaus epätoivoa.

Edes aavistuksen kiitollisempia kirjoitusaiheita ovat muunmuassa minun ja Julian 9-vuotispäivä. Näin nuorella iällä on jo muutenkin kummallista juhlistaa yhdeksää yhdessä kuljettua, kasvettua, elettyä vuotta. Vaikka olemmekin olleet verrattain seesteinen pari, olisi silkkaa parisuhteen pilkkaa väittää vuosia helpoiksi. Kaukosuhteessa eläminen, joskin haasteellista, ei kuitenkaan ole suinkaan mahdotonta. Se vaatii aivan samoja asioita kuin lähisuhteetkin. 

Niin, ja aivan penteleesti enemmän rahaa.

Olemme Julian kanssa pohdiskelleet erikoisen suhteemme hyödyntämistä muiden samansukupuolisten, tai eri etnisyyksien edustajien tai kaukosuhteessa elävien parien iloksi. Emme vain ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kuinka tämä tulisi toteuttaa. Ehkäpä tulevaisuudessa sitten.

Ja Ninakin sai kahvia juodakseen

The Grove on yksi lempikohteistani täällä Los Angelesissa. Siellä kuulemma näkee isomman luokan tähtiäkin, mutta koska minua ei sellainen erityisesti kiinnosta, niin en ainakaan itse tunnistanut ketään. Että jos siellä nyt joku Madonna pyöri, niin huomaamatta jäi.

Valitettavasti Julian kanssa ei voi shoppailla, joten päivän saldoksi tuli yksi kahvi, yksi salaattikulho(!) ja yksi neulepusero pahamaineisesta ketjuliikkeestä. Sinne jäi kuulka Korssit ja Guessit ja muut merkkilärpäkkeet.
Harmittaa?
Kyllä [ ] Ei [x]

Vesi

Drink water,

It's fabulous.

Lomafiilinkejä

Joo joo, kaikki vihaa lomakuvia ja lomapostauksia ja ne on tylsiä ja ikäviä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Ei oikein voi kirjoittaakkaan mitään syväluotaavaa, kun pääasiassa istahdan autoon ja ihmettelen, että minne sitä minäkin päivänä päätyy. Tähän mennessä Amerikan ihmeisiin lukeutuu niinkin jenkkiläisiä juttuja kuten Mölkkyä (tyhjässä) puistossa ja reippailua (tosi kuihtuneelle) vesiputoukselle. Erikoisuutena mainittakoon, että vaikka amerikkalaisilla on hienot ja isohkot pihat, ei ketään näy ulkona. Koskaan. Ainakaan omalla pihalla. Ei. Ikinä.
Aurinko laskee aikaisin ja pimeä laskeutuu hitaasti kuin aivastus.
Lähikauppaan on useamman kilometrin matka ja ei kävelytietä suurimman osan matkaa. Harmijuttu silloin, kun ihan yllättäen alkaa tehdä mieli esimerkiksi limpparia.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Näin aloitat lomasi

Jos olet ostanut lentoliput yhdellä vaihdolla ja vaihtoaika lentojen välillä on 2 tuntia 45 minuuttia, ensimmäinen lento voi helpostikin myöhästyä 3 tuntia! Näin missaat kätevästi jatkolentosi, saat "nopeutetun passin", jonka ainoa tehtävä näyttää olevan hidastaa maahantuloprosessia. Kun vihdoin olet selvinnyt uudelle lennolle, voi hyvinkin käydä niin, että matkatavarasi eivät ehdi samalla lennolla.
Se on viimeinen lento.
Saat matkatavarasi ehkä joskus huomenna. Olet tietenkin nohevasti uskonut kaiken menevän ongelmitta, etkä ole pakannut käsimatkataroihin esimerkiksi puhtaita alushousuja. Matkatavarat saapuvat noin 20 tuntia sinun jälkeesi.

Mikäli olet suorittanut edellämainitut, voi tietenkin käydä myös niin, että hampaita pestessä etukulmurista irtoaa paikka. Matkavakuutuskin on niin kattava, ettei hammassairaudet tai muukaan hammashoito sisälly siihen. Harmi juttu! Kiikuttelet aikasi väliaikaisen paikan ja hammaslääkärin välillä. Lopulta tilanteen ratkaisee n. 200 euron hintaero. Toivot hartaasti, että väliaikainen paikka pitää kolme viikkoa.

Aah, loma.

Nymmää lähären!

On lentokenttäglamour kaukana, heippa Suomi! Seuraavan kerran tavataan Yhdysvaltojen maaperällä!

Hiljaista

Tyynt' ennen myrskyä ja niin edelleen. Blogirintamalla on ollut taas pitkään hiljaista, kun itse väsyin omasta elämästä raportoimiseen ihan paristakin syystä.
Syy 1. En tee mitään.
Syy 2. Ei tapahdu mitään.
Syy 3. Ei kiinnosta ketään.

Ostosrintamalla joukkoon on liittynyt Canonin 50mm putki, jolla olen laiskasti harjoitellut räpsimään. Kiinteä polttoväli vaatii vähän totuttelua ja putken oma tarkennus on jotain törkeän kamalaa. Niinpä on opeteltava näemmä tarkentamaan käsivaralta manuaalisesti. Muuten olen kyllä muotukuvalinssiksikin tituuleratusta nifty-fiftystä tykännyt, kuvista tulee sopivasti hieman pehmeitä mutta myös oikealla tavalla tarkkoja. Vielä kun oppisi kuvaamaan ihan oikeasti.

Keskiviikko lähestyy, torstaina lähtee lento.
16 tuntia matkustusta, nam.

Pylly, viikko 3

Tällä viikolla yritin ottaa takaisin sen, minkä viikolla kaksi hävisin. Treeniin tuli kolmas sarja. Tekniikka on edelleen väärä, kyykyt tuntuvat (ja sattuvat) etureisiin, ei lainkaan pakaraan. Vain 30 sek silta tuntuu pepussa, kaikki muu tuntuu väärissä lihaksissa. Mistäpä köyhälle personal traineri huutamaan viereen ja vahtimaan, että tekniikka olisi hallussa. Onko siihen jotain jujua, ettei kyykyssä kaadu taaksepäin? Miksei taakse ojennus tunnu missään? Miksi letuissa on sokeria enemmän kuin proteiinia? Miksi edes lähdin koko rumbaan?

Lopulta askelkyykyt ja kyykyt kutistuivat puoleen suunnitelluista, sillä maanantaina loukkasin oikean reiteni ja se oli kipeä pitkälti torstaihin asti. Sen siitä saa, kun söhlätään vaikkei tiedetä tekniikkaa.

Tämän viikon kuva on kuvaavasti ihan pyllystä. Omasta peräpeilistä on vaikea ottaa kuvaa, ja kuvaajat olivat taas koko viikon tavoittamattomissa. Huomioi myös erilikainen peili.

Sohvaperunannosto, viikko 3
Treenipäivät maanantai, keskiviikko, perjantai

Lämmittely 4km kävely

12+10+8 Kyykky
12+10+8 Askelkyykky
12+10+8 Taakseojennus
12+10+8 Silta
30 sek + 30 sek Silta

Loppuvenyttely

Kävelylenkit yhteensä 26.7 kilometriä

No se Maitorahka

Maitorahka, tuo raejuuston jälkeen ellottavin fitness-henkisten pipertäjien must ruoka-aines.
On muuten niin julman pahaa, etten toiste edes kuvittele veteleväni sitä 'raakana'. Hyvät mansikatkin meni ihan hukkaan ja pilalle! Maitoproteiinia ilmeisesti pidetään kuitenkin kelvollisena lihasten kasvatusaineena, joten loput rahkasta hurautin smoothiehen. En käytä makeuttamiseen sokeria, tällä kertaa varmuuden vuoksi lorautin sekaan vähän laventelihunajaa.

Onneksi mustikka ja banaani ovat kuitenkin itsessään riittävän makeita, että hunajakin meni hätävarjelun puolelle.

Kanasalaatti onneksi on hyvää poikkeuksetta aina. Mozarella tosin ei taida olla terveysintoilijoiden mieleen?

Mikä Business Casual?

Elokuussa on meidän yhdeksäs vuosipäivä ja se on ensimmäinen, jonka vietämme yhdessä. Hullua, mutta täyttä totta. Pöytävaraus fiiniin ravintolaan on jo tehty ja pukukoodi on kuulemma business casual. Koska olen taitamaton tyylitolvana, en luonnollisesti oikein tiennyt mitä se tarkoittaa. Oletin kuitenkin oikein-- ei ihan ykkösiä ylle, mutta ei arkikuteita kuitenkaan. Tennarit ja teepparit jääkööt siis kotiin, samoin kokopitkä iltapuku (jollaista minulla ei tosin oikeasti ole).

Mutta hetkinen!
Eihän minulla ole mitään siistimpää mekkoa! On vain arkimekkoja ja ihmebilehöttömekkoja.
Ei mitään hienolle 'oikeiden ihmisten' ravintola-illalliselle. Etsintöihin mars!

Mekko ModCloth / Kengät Bianco / Neule VeroModa / Korut BikBok

 Mekko Nelly / Kengät Taupage / Kengät Nelly / Jakku H&M / Laukku Urban Expression / Käsikoru Mi Lajki

Mekko Nelly / Kengät Zing / Kengät Buffalo / Laukku French Connection / Huulipuna Rimmel / Käsikoru BikBok

Mitä mieltä? Onko mitään mieltä? Rahaa ainakin palaisi ja rankasti, onneksi mitään ei ole pakko ostaa ja haaveilu on ihan ilmaista.