Jotenkin tuntuu ironiselta kirjoittaa tästä aiheesta. Lähinnä sen takia, että minä olen jo uskaltanut kaikenlaista, minulla on tatuointi muistuttamassa uskaltamisen tärkeydestä ja silti en useinkaan uskalla. En uskalla tehdä tästä muoti/meikki/tyyliblogia. En uskalla tehdä tästä lifestyleblogia. En uskalla myöntää itselleni, enkä muille olevani pinnallinen haihattelijaluonne ja että pinnalliset asiat kuten tyyli tai meikit tai hiukset tai vaatteet tai selluliitti pyllyssä kiinnostavat minua. En uskalla, koska silloin asetun kritiikille alttiiksi.
Psykologi neuvoa uskaltamaan. Uskaltaa olla. Naurettavaa, että minua pitää enää neuvoa uskaltamaan.
Nuorena olin poikamainen poikatyttö, lukion loppuun saakka. En niinkään siksi, että erityisesti halusin olla, vaan siksi, etten uskaltanut olla muutakaan. Olin ollut poikatyttö lapsena ja pelkäsin muiden kommentteja, jos yllättäen kääntäisin kelkkaa. Niinpä en kääntänyt. Olin siis jotain, mitä en oikeasti ole, koska en uskaltanut olla mitä olin. 19-vuotiaana kyllästyin ja päätin, että saan itse määritellä itseni. Otin muistutukseksi itselleni tatuoinnin lapaan: sinä saat olla. Silloin uskalsin. Muutin tyyliäni naisellisempaan suuntaan ja aloin pitää huolta ulkonäöstäni. Ainakin yritin.
Tuntui nololta olla itselleen tuntematon 20-vuotias. Vieläkään en osaa meikata, tai laittaa tukkaa, tai pukeutua tyylikkäästi. En harjoitellut kun muut harjoittelivat ja nyt en meinaa uskaltaa.
Eikö silloin kannattaisi pitää päiväkirjaa blogin sijaan?
Kehtaanko? Kulutuskriittisenä köyhänä tyylitajuttomana tylsännäköisenä rivikansalaisena, jonka elämä ei eroa muiden tavallisten rivikansalaisten elämästä?
Ei tavallista tylsännäköistä rivikansalaista kiinnosta tylsännäköisten rivikansalaisten elämä. Lifestyle. Pyh.
Uskaltaminen on vaikeaa.
Mukavasti kirjoitettu. Olet tosi hyvä kirjoittamaan, tekstisi on jotenkin värikästä. :)
ReplyDeleteMielestäni blogia määrittelee enemmänkin se, kuinka paljon kirjoittaja näkee vaivaa ja millaisen kirjoittaja blogistaan tekee, kuin se, kuinka paljon blogilla on lukiojita. Ei siitä kannata stressata, lukeeko blogia kukaan. Kun teet blogistasi itsesi näköisen ja toteutat itseäsi sekä haaveitasi, löytävät lukijatkin varmasti tiensä perille. Ennemmin tai myöhemmin.
Pitää vain uskoa siihen, mitä tekee. :)
Vielä kun eestyisi oikolukemaan omat tekstinsä, nytkin silmään irvistää muutama kirjoitusvirhe tuolta. :)
DeleteTämähän on varmasti totta. Toisaalta blogi kärvistelee identiteettikriisin kourissa, joka kenties heijastelee myös omaa identiteettikriittisyyttä: on vaikeaa irtauttaa blogiin haihattelijapuoli, kun samalla vakavamielinen vaikeasti ajatteleva puoli huutaa, että haihattelu on turhaa. Toisaalta en halua kirjoittaa turhan vakavista aiheista, kuten nyt juuri laittamani kynsilakan kemikaalisesta koostumuksesta ja sen aiheuttamasta kuormasta ympäristölle. Vaikka sekin on pidettävä mielessä. Haihattelija sanoo: kirjoita kynsilakasta ja miten kivan värinen se on! Vakava sanoo: Onko värillä väliä, kun olet turhamaisuuksissasi mennyt tuhoamaan ympäristöä ja ruokkinut patriarkkaalista ulkonäköjärjestelmää!
Huh! Joskus meinaa loppua usko, toivo ja rakkaus itsensä kanssa! :)