Terveisiä lakivaliokuntaan

Ihmisten elämänpoluilla on varmasti kiva käydä kylvämässä tuhoa, kiitos tästäkin hylkäävästä päätöksestä.
Onneksi olen muuttamassa Kaliforniaan.

Oheisessa kuvassa suunnittelen heteroliittojen lopullista romuttamista ja yhteiskunnan moraalista rapauttamista tyttöystäväni kanssa. Ai niin, ja hän on vieläpä mamu. Onneksi suunnitelmamme ei kuitenkaan tule onnistumaan, sillä Suomen valtion erinomainen eriarvoistamiskäytäntö estää meitä avioitumasta, jolloin yhteiskunnan puhdas moraali säilyy tahraamattomana ja puhtaana kuin vasta satanut pienhiukkaspitoinen puuterilumi.

Tässä kuvassa olemme päätökseen harvinaisen tyytyväisiä.

Kaapista päivää.

Koska olen auttamattoman huono lifestyle-blogaaja, kun minulta tuo elämäntyyli on muutenkin vähän arjessa suttuuntunut, niin ajattelin sitten kirjoittaa hieman henkilökohtaisemmasta aiheesta kuin mitä söin aamulla. Haluaisin avata puheenvuoron kaapista.

Jos et jaksa lukea pitkäntympeää homonovellia, niin carry on vaan jonnekki muualle lukemaan aamupuuroista ja uusista burberryguccimichaelkors-juoksukengistä. Nih.

varmuuden vuoksi kuitenkin kuva aamukahvista.

Minulla on nääs ollut kaappi, joka oli aluksi aika iso, sitten aika pieni, ja lopulta sen ovi ei mennyt enää kiinni.

Aluksi kaappi oli niin iso, etten itsekkään tajunnut olevani oikeastaan valtavassa kaapissa. En ole aivan varma milloin tarkkaanottaen menin sisälle kaappiin, sillä oletan aloittaneeni elämäni kaapin ulkopuolella. Eräänä päivänä olin kuitenkin kaapissa, joka oli niin suuri, etten ymmärtänyt sitä kaapiksi lainkaan. Kaappi oli oikeastaan niin suuri, etten tajunnut sitä rajalliseksi tilaksi pitkään aikaan.

Sitten tajusin eläväni kaapissa. Eikä kukaan voi elää kaapissa. Mutta kaapin ulkopuolella kävi kova melske ja poru, kaapista ei kuulemma kannattaisi tulla pois lainkaan, vaan kaappiin olisi syytä painua entistä syvemmälle. Kaappi on turvallinen; jos on siellä ihan hiljaa, muut eivät välttämättä edes huomaa, että olet tosiaankin kaapissa. Valitettavasti hiljaa kaapissa oleminen ei ole erityisen palkitsevaa. Tila muuttuu erityisen ahtaaksi, mikäli kaappiin ottaa itselleen seuraksi toisen ihmisen, jonka myös on oltava ihan hiljaa.

Niinpä kaapin ovi piti aukaista. Olin tuolloin 21-vuotias.

Kaapin ovi oli auki, mutta olin itse vielä siellä. Kaapin ulkopuolella oli edelleen melskettä, joten kaapin ovelta piti puhutella ihmisiä vaivihkaan ja yksitellen, ettei herättäisi liikaa huomiota. Kun kukaan ei ottanut asiakseen kritisoida kaapin sisältöä, uskaltauduin ulos kaapista. Ovi ei tosin enää sen jälkeen mennyt kiinni, en ole varma onko sarana hapertunut vuosien saatossa vai mistä kiikastaa. Ei se oikeastaan haittaa, sillä viihdyn kaapin ulkopuolella huomattavasti paremmin kuin sen sisäpuolella.

Nykyään käyn kaapissa aika harvoin, useinmiten vahingossa, joskus olosuhteiden pakosta.
Kaapin ulkopuolella käy edelleen melske, mutta kieltäytymällä palaamasta kaappiin käyn hiljaista vastarintaa meteliä vastaan. Ihmiset eivät kuulu kaappiin.

Kuvakaappaus

Juhlista on toki aikaa pari kuukautta, mutta voihan sitä raportoida näin jälkikäteen. Joskus tuo kuoharipullokuva naurattaa; en itse juo alkoholia lähes lainkaan. Saatan kohteliaisuussyistä juoda lasillisen tai ainakin maistaa, mutta humalahakuinen juominen nyt vaan ei kuulu sivistyneisiin ja hienostuneisiin tapoihini (toisin kuin esimerkiksi popkornin ahtaminen kourallinen kerallaan, joka on asiallisen fiiniä). Niinpä tämmönen useamman pullon kavalkaadi onkin jotenkin hulvattoman nurinkurinen.

Onneksi oli ihanat tytöt juomassa minun(kin) puolesta. Kyllähän sitä neljännesvuosisataa pitää sofistikoituneilla kuplajuomilla vähän juhlistaa.

On kyllä vähän outoa olla 25-vuotias, gradua vaille valmis maisteri, työssäkäyvä autonomistaja, koiran huoltaja ja Yhdysvaltoihin viisumiprosessin aloittanut. Todella outoa.

Conssit

Olen nyt aidosti aito teini (täytettyäni 25 vee, kivat juhlat oli muuten, en vaan vaivautunut niistä kirjoittamaan.), sillä bongasin kirpparilta näpsäkuntoiset ja oikean kokoiset converse-tennarit. Olen pitkään vastustanut ajatusta täysihintaisista consseista, ja kallistunut harvemmin katukuvassa vipeltävien vanssien sekä leviksen tennareiden suuntaan (puhumattakaan Dieselin korkeavartisesta tennarista). Onneksi en ollut niihinkään ehtinyt harvoja ropojani laittaa; kiitos nuukuuden jumalat!

 vetäis sutkin vakavaks tommonen naama

 kaikki oikeet teinit ottaa peilikuvia keittiössä

Asuun (haha, varsinainen asu, vedin kuteet niskaan ekaa kertaa kello 19.45 koska päivällä oli liian kuuma) kuuluu persiasta ratkenneet Nudiet. Ostin tänään eurolla kirpparilta pitsipaitahärpätyksen, jonka ajattelin kylmänviileästi (eli siis coolisti, iha himmeetä) leikellä ja käyttää paikkana. Jos lopputulos on auttamatta törkeämpi kuin vilkkuva pakara, niin hävittynä on onneksi vain aikaa ja euro.

Jotta noin.

Mitä ne sellaset asukuvat on?

Miksi minä semmosia ottasin, kun detaljikuvat on paljon kivempia ottaa. Etenkin kun niihin ei tarvita edes kamerajalustaa, eikä tarvitse meikata tai laittaa tukkaa eikä tuskailla kun vaatteet näyttää ihan roskalta kun ne pukee tähän ladonseinään. Hahaa! Minulla on hauskaa, se riittää.

Tykkään joidenkin hintalappujen typografiasta. Yritin joskus opetella typologiaa. No eihän siitä mitään tullut.

toppi BikBok / Paita Lindex / mekko JC

Graffiti

Tänään kävin pööpöilemässä kuvahaasteen takia tuossa läheisen lämpölaitoksen(?) nurkilla. Olen aina diggaillut siihen tuhrittujen graffitien värivalintoja. Hermostuttaa ihan tajuttomasti, jos vanha rakennus tuhritaan rumiin tägeihin, mutta nämä oikeastaan vain ilahduttavan ruman rotiskon kyljessä. Pitäisi melkein laittaa kuvat näistä ja rumista tageista vierekkäin, että "töhrikää näin, ei näin."

 Ihan kuin ois ajatuskuplaa muodostumassa. Minulta puuttuu kolmijalka. Tämä kuva on otettu tasapainottamalla kamera roskaämpärin päällä (ämpäri luonnollisesti siis katollaan) ja käpy tukemassa linssiä ettei tulisi kuvaa pelkästä tantereesta. Pitäisi ehkä epäköyhäillä ja ostaa se 15 euron kolmijalka...

Taitaa ollakkin ajatus kolmijalan ostosta siellä kehkeytymässä. Tai ehkä mietityttää viisumiasiat. Saattaa se toisaalta olla visualistin hommatkin, jotka laittaa ajattelemaan. On myös mahdollista, että ajatus gradun aloittamisesta siellä on materialisoitumassa astraalitasolla.

Tai saattaa olla, että se on tuuletusventtiilin kotelohässäkkä.

Sitruunamarenkipiiras

Tehtiin tuossa siskon kanssa jotain ihan uutta meille, eli marenkipiirakkaa. Ohjetta jouduttiin vähän modifioimaan, sillä alkuperäisellä ei tullut lasta eikä puolta lausetta, mutta pienillä muutoksilla saatiin näyttävän näköinen piiras, joka on todella helppo ja verrattain nopea valmistaa. Siispä asiaan:

Sitruunamarenkipiirakka

Pohja:
1dl Sokeria
125g Voita/margariinia
1 Kananmuna
2,5dl Vehnäjauhoa
1tl Leivinjauhetta
2tl Vaniljasokeria

Täyte:
5dl Maitoa
1dl Maissijauhoa
1dl Sokeria
1 Ison sitruunan kuori ja mehu
4 Munan keltuaista

Marenki:
4 Munan valkuaista
7rkl Sokeria


1. Vatkaa sokeri, muna ja voi kuohkeaksi, sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Möyhi murotaikinaksi.
2. Voitele ja leivitä n. 26cm vuoka, jos käytät silikonivuokaa niin ei toinna voidella. Painele taikina vuokaan reunoja myöten. Paista uunin alatasolla 200 asteessa 10-15min.
3. Sekoita maissijauhot ja sokeri kylmään maitoon. Kiehauta liedellä. Lisää keltuaiset ja sitruunan kuori ja mehu. Kiisselistä tulee todella juoksevaa, vaan ällös pelkää!
4. Kaada sen verran kiisseliä kun mahtuu piirakkapohjan päälle. Meiltä jäi melkein puolet yli, kun piirakan laidat jäivät mataliksi...
5. Vatkaa sokeri ja valkuaiset marengiksi. Marenki on valmista, kun se ei tipu kulhosta vaikka käännät sen ylösalaisin. Pursota tai muutoin lätki marenki kiisselin päälle.
6. Laita piirakka takaisin uuniin n. 10-13 minuutiksi. Marenki palaa herkästi, joten suosittelen vahtimaan uunia. Marenki on valmista, kun se saa vähän väriä pintaan.

Anna piirakan jäähtyä ennen leikkaamista!
Enjoy.