Miksi täällä on näin hiljaista?

Tällä hetkellä käytän vähäisen luovan energiani maahanmuutto-blogini päivittämiseen. Tervetuloa tutustumaan uuteen arkeeni Los Angelesissa!

Domestikoitunut globalisti

Keksittekö mitään kivempaa puuhaa kesäisenä lauantai-iltana kuin valaa kynttilöitä? JOO, en minäkään! Kotipuuhia hoidellessa nimittäin keittiön kaapista käteen osui säästämäni kynttilänjämät, toisesta kaapista löytyi parittomia ruusukuppeja (oli tapana hamstrata niitä aikoinaan) ja kierrätyskori oli väärällään peltipurkkeja. Tuumasta toimeen!

Tarvitset:

Kynttilänjämiä tai kynttilämassaa (käsityöliikkeet)
Sydänlankaa (käsityöliikkeet, itse käytin katkenneen kruunukynttilän lankaa)
Ruusukupin tai vastaavan
Kattilan
+ alumiinitölkin jos et halua pilata kattilaa tai sytyttää massaa tuleen

Työvaiheet:

1. Sido suora sydänlanka tikkuun (suosittelen grillitikkua tai hammastikkua) niin, että se yltää pohjaan ja on suorassa. Asettele lanka keskelle astiaa. Ilmeisesti kaupan sydänlankaa kannattaa pyöräyttää steariinissa ja muotoilla suoraksi ennen tätä vaihetta!
Mikäli valat useamman kynttilän niin kannattaa sitoa kaikki langat etukäteen. Sula steariini on leimahdusherkkää, eikä sitä kannata odotuttaa sitomisen ajan.

2. Lämmitä jämiä tai massaa tölkissä vesihauteessa kohtalaisella lämmöllä (itselläni levy oli nelosella). Jämissä saattaa olla epäpuhtauksia ja sydänlankoja mukana, ne olisi hyvä nyppiä pois sulasta massasta, että kynttilästä tulee siisti. Alumiinitölkki ei kuumunut vedessä, mutta peltinen tölkki on varmasti tulinen, joten varovasti niitten kanssa!

K: Kuinka paljon massaa?
V: Ei hajuakaan! Itselläni oli pelkkiä jämiä, joista tuli vähän vajaita kynttilöitä. Mutulla mennään.

3. Kaada sula steariini muottiin. Anna muotin olla ihan hissuksiin yhdessä paikkaa, äläkä heiluttele sitä sinne ja tänne. Steariini alkaa nimittäin kovettua nopeasti ja kynttilästä tulee erikoisen näköinen jos sitä on loikutellut miten sattuu. Kannattaa siis valita semmoinen paikka, missä muotti saa olla rauhassa. Viileämmässä steariini jähmettyy nopeammin.

K: Apua, steariini vajuu keskeltä kuopalle!
V: Joo niinpä tekee! Tämän voi jälkikäsitellä kaatamalla kovettuneen steariinin päälle vajumaan lisää massaa, tai sitten todeta, että kynttilä on ihan kaunis ja hyvä sellaisena kuin se on.

4. Nauti tuloksista. Kynttilä on nyt valmis ja elämäsi on asteen verran lähempänä domestikoitunutta unelmaa. Itsetehdyt kynttilät todennäköisesti palavatkin kauniimmin.

K: Kuvassa on vihreitä jämiä, mutta kynttiläsi on punainen.
V: No en ihan muistanut kuvata materiaaleja ennenkuin olin valamassa ensimmäistä kynttilää. Tein myös vihreän, mutta siitä tuli hieman ruma, kun valkoisia jämiä ei ollut enää riittävästi.

La vie est belle! Matkalla Ranskassa

Vielä Euroopan maaperällä ollessani ajattelin ex tempore ottaa ja lähteä erään ystäväni luokse Ranskaan. Nyt on heti alkuunsa mainittava, että suosittelen ensikertalaiselle Ranskanmatkaajalle jättämään Pariisin haisevat tomut omaan arvoonsa ja suuntaamaan matkansa pohjoisemmaksi, Lyoniin.

Lyon on 1,7 miljoonan asukkaan joenvarsikaupunki, joka on eläväinen kolmen yliopistonsa ja sen kautta suuren nuorisopopulaationsa ansiosta. Koulutettu väestö puhuu myös sujuvaa englantia, joten ranskankielen alkeilla (ja ilman) pärjää ihan hyvin. Itselläni nyt tosin oli natiivi opas matkassa, joten se ehkä vaikuttaa helppouden tunnelmaan. 

Lyon sopinee yhtälailla nuorille seikkailijoille kuin pariskunnille ja perheille. Ranskalaiset suhtautuvat raikkaan huolettomasti lapsiin, ja kersat saavatkin temmeltää ilman, että jatkuvasti joku roikkuu perässä kieltämässä. Mielestäni se oli mm. Parc de la Tête d'Or -puistossa erityisen miellyttävää. Puistossa vierähti muutoinkin tovi, sillä itse nautin täysin rinnoin luonnon äärellä ja olisin voinut siellä pikniköidä vaikka koko päivän. 

Emme nyt kuitenkaan koko päiväksi jääneet, vaan suuntasimme ehdan turistin tavoin vanhaan keskustaan Fourviereen. Lyonissa pääsee kätevästi kävellen ympäriinsä, ja kaupungissa on myös lainapyöriä. Vanhan keskustan alue tosin on mäkistä eikä siksi ehkä sovellu pyöräilyyn. 

Basilique Notre Dame de Fourvière sisäpuolelta

Ehdottomasti suosittelen arkkitehtuurin ja taiteen ystävälle.

 Lihoin ja laihduin yhtäaikaisesti reissun ajan, sillä ranskalaiset tykkäävät syömisestä ja annoskoot ovat suuria. Toisaalta ranskalaiset ovat myös aktiivista sakkia, sillä jengi hiihtää jatkuvasti edestakaisin Rhonen viertä kävellen, juosten, pyörällä, potkulaudalla ja ylös alas vanhoja katuja. Joku on joskus väittänyt, että ranskalaiset eivät kuntoile ja pysyvät laihoina vain tiukalla itsekurilla. Ehkä niin Pariisissa, mutta ei todellakaan Lyonissa.

Matkalla Ranskassa jatkunee vielä lyhyellä postauksella reissustani Alppien huipulle ja alppikaupunki Grenobleen. 

Paprika-tomaattikeitto

Paprika-tomaattikeitto

4 annosta -- n 30 minuuttia

2 punaista paprikaa
1 sipuli
1 tlk kuorittuja tomaatteja (tai voit toki kaltata tomskut itse, silloin n. 5 tomaattia)
1rkl oliiviöljyä
2dl ruokakermaa
1dl vettä

Suosittelen käyttämään isoa kattilaa, ettei tomaattikeittoa löydy pitkin seiniä survomisen jälkeen.


1. Kuutioi sipuli ja paprika, kuullota öljytilkassa noin 5 minuuttia. Lisää tomaatit. Jos käytit tölkkitomaatteja, huuhtaise tölkki vedellä ja kaada joukkoon.

2. Anna hautua noin 10 minuuttia tai kunnes paprikat ovat pehmenneet. Soseuta sauvasekoittimella.

3. Lisää ruokakerma ja kuumenna kiehuvaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Makuun saanee syvyyttä vaikka vuohenjuustolla tai koskenlaskijalla. Myös basilika sopii tähän ruokaan paremmin kuin hyvin.


Bongasin Pirkka-lehdestä kiireisen ja/tai laiskan keittiömestarin ohjeen; kolme helppoa kohtaa ja yksinkertaiset ainekset. Ei keittiöakrobatiaa tai kulinaristitemppuja eikä ruoka-aineita indokiinan andien huipulta. Suosittelen korkeaa kattilaa, sillä ainakin itse onnistuin soseuttamaan keitot pitkin seinää kun käytössä oli vain yhden ihmisen talouden pikkukattila.
Suosittelen myös käyttämään täysrasvaista kermaa ja mahdollisesti jotain juustoa.

Paljon materiaa vaan

Täytin vuosia. Hyi helvetti.Täytettyään 25 alkaa nuo vuodet näyttää se verran exponentiaalisilta, ettei niitä kannata enää edes laskea. Häveliäästi taas jätin toivomatta mitään, sillä en halunnut matkalaukkuihin yhtään ylimääräistä kannettavaa. Kuitenkin läheiset muistivat muumimukein ja kulutustavaroin, tästä heille lämminhenkinen kiitos!

Lahjoin itse itseäni Ferragamolla, kun sattui lahjaostoksilla kohdille. Voidaan tietysti myös sopia, että tämä on iskältä, tai J:ltä (vieläkö blogimaailmassa lyhennetään poikkikset, tyttikset, aviomiehet ja sisarukset kirjaimiksi?), tai vaikkapa isovanhemmilta. He kun ulkoistivat lahjaprosessin.

Jotta ei nyt menis vuoden pinoominen ihan lahjapaukutteluksi, niin pohditaanpa hetki mennyttä vuotta. 25-vuotiaana vietin erään elämäni hauskimmista kesistä ja sain paljon kansainvälisiä ystäviä. Se oli tervetullut yllätys, sillä kesästä piti tulla yksi elämäni tylsimpiä. Kesän päätteeksi menin kihloihin ja aloitin maastamuuttoprosessin kohti Yhdysvaltoja (siitä lisää täällä). Sain viisumiprosessin saatettua loppuun maaliskuussa. Valmistuin filosofian kandidaatiksi.

Edessäpäin ovat muutto Kaliforniaan, valmistuminen maisteriksi ja avioliiton rauhaisa (?) satama.
Että ei muuta kuin eteenpäin kukkasilta ja mantelilta tuoksuen!

Hiiop!

Molto bene! Matkalla Italiassa

Sain unelmieni matkan, eli reissun Italiaan järjesteltyä aavistuksen vastahakoisen J:n kanssa. Näinpä teimme kolmen päivän (lue, kahden päivän) reissun Firenzeen. Lennot suoraan Firenzeen olisivat tulleet kalliiksi, joten lensimme ensin Roomaan, ja Roomasta jatkoimme junalla. Kätevää ja helppoa, suosittelen kyllä lämpimästi tätä vaihtoehtoa. Junatkin tuntuvat mukavan kotoisille, onhan VR:n Pendolino ja InterCity italialaista tekoa.

Italiassa puhutaan suomalaisella mittapuulla sujuvaa englantia, eli emme jääneet kertaakaan pulaan vajaavaisen kielitaitomme takia. Auttavat fraasit kuten miscusi ja grazie on toki hyvä opetella. Mekin löysimme tiemme Pisasta juna-asemalle ja takaisin Firenzeen lähinnä sanoin "miscusi, treno stazione? English?". On ne paikalliset siinä varmaan taas huokaillut, että aina näitä turisteja...

Firenzessähän pärjää kävellen, meidän hotelli oli historiallisesta keskustasta noin kilometrin päässä, ja hyvin pystyi kävelemään joka paikkaan Arnojoen molemmin puolin. Ensimmäinen päivä menikin sitten kävellessä, meillä J:n kanssa kun on erilainen tyyli matkustaa. Minä olisin halunnut istua Duomon kupeeseen gelattoa vetämään koko päiväksi, kun taas J juoksi kuin riivattu orava karttasovelluksen kanssa, että ei me keritä kaikkialle mitenkään paitsi jos ollaan yhdessä paikassa 13 minuuttia 35 sekunttia. Koska J on minulle hyvin hyvin rakas, juoksin sitten mukana. Koska emme syöneet käytännössä koko päivänä mitään (ITALIASSA!), heittäydyin helvetin vaikeaksi illalla.
Lopulta saimme ruokaa napaan puoli kymmeneltä illalla. Kyllä se J oppii, ettei minua voi juoksuttaa ruuatta koko päivää, ei edes (etenkään?) Italiassa.

Gelatoa, kiitos!

Tää loma näytti vähän tältä...

 Anna sitä ruokaa helvetti!

 Eli Firenzeä ristiin rastiin koko sunnuntai. Sitten tulikin maanantai-aamun järkytys: kaikki paikat on kiinni. Museot on kiinni, kirkot on kiinni, galleriat on kiinni. Kiinni, kiinni, kiinni. Jos oltaisiin tämä tiedetty, niin oltaisiin suunniteltu päivät vähän erilailla, ja kierretty museot sunnuntaina ja muut paikat maanantaina. No, ei hätää! Hotellin prosyyrissä osattiin mainostaa päivämatkoja Toscanaan. Andiamo! Bussilla karautettiin ensin Sienaan, sieltä luomutilalle San Gimignanoon ja viimeiseksi Pisaan.

Luomutilalla meille syötettiin ja juotettiin tilan tuotteita. Viinitilan lisäksi siellä kasvatettiin lihakarjaa (en osaa sanoa miten luomua se kiinnisitominen nyt sitten karjalle on). Näin absolutistille viininmaistelu ei ehkä ollut mieluisinta puuhaa, mutta normaalille kulinaristille reissu oli varmasti antoisa.

Olimme todennäköisesti tällä päiväreissulla nuorimmat ihmiset, mutta ryhmä ei varsinaisesti tehnyt ryhmänä juurikaan muuta kuin söi ja kävi parilla kävelykierroksella, muuten meidät tiputettiin paikkaa A ja jätettiin omillemme kunnes oli aika siirtyä seuraavaan paikkaan. Pisassa kaikki meni sitten päin helvettiä, kun tornia ihastellessamme J:n  puhelin tippui taskusta. Emme tietenkään tätä ajoissa huomanneet vaan vasta, kun oli aika nousta bussiin ja lähteä kotiin.

Ei siinä auttanut muu kuin hyvästellä ihana linja-auto ja suunnata takaisin Ihmeiden aukiolle kaltevan tornin kupeeseen. Puhelin onneksi löytyi vartijoiden toimistosta. Kiitos, ja ei muuta kun etsimään tietä treno stazionelle. Paikallinen rouva auttoi meidät sitten oikeaan suuntaan, junaliput taisivat olla n. 12 euroa per naama ja Firenzessä olimme vaille puolen yön. Onnistunut seikkailu siis!

Hotellista en muuten älynnyt ikinä ottaa kunnollista kuvaa, mutta viihdyimme San Gallo Palacessa. Suosittelen ehdottomasti, ainut miinus on hotellin sänkyjen kovuus. Henkilökunta on äärimmäisen ystävällistä ja palvelualtista (meiltä mm. meni amme tukkoon heti ekana iltana ja se korjattiin hetisillään), aamiainen on hyvä ja kattava ja kahvi on niin hyvää, että tämä suomalainen kitkerä pirtu joutaisi viemäriin. Otettiin aamujunalle taksi, joka kustansi alta kympin. Sekin kannatti, ehdimme syödä aamuapalaa ennen kotimatkaa.

Loppukokoamaksi kuitenkin huomautan, että Firenze on turistikaupunki. Italialaisia ei kaupungissa näy kuin varhain aamulla!

10/10, suosittelen lämpimästi.
Linkitykset eivät ole maksettuja mainoksia (olisivatkin!) vaan ihan teitä muita ajatellen laitettuja.
Meille muille samansukupuolisille pariskunnilla vielä erityismaininta, että Firenze ja Toscana ovat homomyönteisiä matkakohteita Italian katolilaisuudesta huolimatta. Meillä ei ollut mitään ongelmia koko reissun aikana.

Mitäs meille

Blogi on saanut elellä omaa hiljaisuuttaan sillä aikaa, kun elämässä tapahtuu. J oli taas Suomessa valmistumisensa jälkeen, ja sinä aikana ehdimme muun muassa juhlia 10-vuotispäiväämme Italiassa. Mikäli jotakuta matkapostaus kiinnostaa, niin saatan sellaisenkin väsäillä. Eihän se nimittäin ihan putkeen mennyt, mutta olihan se mukavan jännittävä yhteinen reissu. Olimme Firenzessä ja kävimme päiväreissulla Toscanassa.

Reissun jälkeen visiitin viimeisellä viikolla satoi eräänä yönä täällä pohjoisessa lunta. Sinä valkoisena aamuna, syyskuun 22. päivä menimme virallisesti kihloihin. Kihloista nyt oli puhuttu jo pitkään, häistä myös. Kyllä kymmenen vuoden jälkeen voi uskaltaa sanoa koeajaneensa jo tarpeeksi. Häitä meillä ei vielä ole näköpiirissä sen tarkemmin, sillä horisontissa on isoja muutoksia jo muutoinkin. Viisumihakemus Yhdysvaltoihin on minulle vetämässä. Näillä näkymin muutto rapakon toiselle puolen on keväällä 2015. Tästä tulette kuulemaan enemmänkin, sillä blogin pääfokus muuttunee, ellei peräti vaihdu koko blogi.

Semmosta siis meille kuuluu.